Nyt on tullut ajateltua aika paljon tuota au pair-reissua ja mitä kaikkea siitä tuli opittua ja millaiset jälkifiilikset asiasta on.

Minusta oli todella hauskaa lähteä kokeilemaan siipieni kantavuutta ihan muille maille. Hyvinhän siellä selviytyi, vaikka en koskaan asiaa epäillytkään. Ennen aina kuvittelin, että matkustaminen on ihan hirveän vaikeata ja kuluttaa todella paljon rahaa, mutta omalla reissulla tajusin, ettei asian aina tarvitse olla näin. Kyllähän sitä rahaa saa kulutettuakin, jos vain haluaa, mutta pienemmälläkin budjetilla selviytyy ihan hyvin.

Ei tuo matkustaminen enää mielestäni ole kovinkaan vaikeaa. Pääasiassa ennen pelkäsin matkustamaan lähtemistä, sillä en ollut koskaan ollut lentokoneessa ja muutenkin yksin maailmalle lähtemisen ajatteleminen oli pelottavaa. Enää en ajattele näin. Lähtisin varmaan seuraavalle reissulle heti huomenna, jos vain rahaa olisi sen verran...!

Olisi sinänsä ihan kivaa lähteä toiselle au pair-reissulle, sillä se on kuitenkin aika helppoa, mutta toisaalta taas se ei olisi kovinkaan kivaa. Kun minullakin on ikää jo 21-vuotta, niin tässä iässä olisi ihan kivaa, jos olisi oma pieni asunto jossain jossa saa levitellä tavaransa omiin nimiin jne. Jotenkin alkaa itselle tulla outo olo jos tästä lähtisi muiden nurkkiin asumaan, vaikkakin työtä vastaan.

Kun ajattelen koko au pair aikaa, päällisin puolin minulla on positiivinen olo kaikesta, mutta muutama asia jäin hieman kaivertamaan.

Ensinäkin se, että minulle ei uskallettu kertoa mitä heillä pyöri mielessä. Mutta toisaalta taas minuakin voi asiassa syyttä, kun en itse avannut suutani, kun itsekin ajattelin samaa asiaa.

Toinen asia mikä jäi myös vähän ärsyttämään oli, että au pair perheeni ei muistanut tehdä minulle työtodistusta ajoissa. Puhuimme asiasta muutamaan otteeseen kun lähtöpäivä oli valittu, mutta silti he unohtivat kirjoittaa sen. Päätimme sitten, että he lähettävät sen postissa, kun saan todistuksen englanninkielen kurssin suorittamisesta Englannin osoitteeseen.

Odottelin siinä sitten yli kuukauden päivät postia Englannista, mutta sitä ei kuulunut (lähetin viimeisillä viikoilla postikortteja sukulaisille ja kavereille, jotka tulivat myös melkein kuukauden päästä lähettämisestä, niin en hirveästi hoppuillut). Minulla oli myös kuitenkin sen verran kiire, että saisin työtodistukset kaikki Työvoimatoimistoon, että saisin työttömyysturvaa.

Vihdoin ja viimein sitten laitoin sähköpostia asiasta perheelle (olimme kuitenkin sähköpostitelleet siinä välissä, mutta sanallakaan asiasta ei mainittu) ja sain kuulla, että todistus oli tullut jo ennen joulua (eli pari viikkoa minun lähtöni jälkeen) eivätkä se olleet ehtineet/muistaneet laittaa kirjettä postiin. Noh, siinä ei sitten oikeastaan mitään. Noin viikon päästä siitä, kun kirjoitin asiasta heille, postissa tuli työtodistus ja kurssitodistus.

Työtodistus oli kyllä pikkuisen hassun näköinen, mutta se ei haitannut ollenkaan. Se mikä haittasi kuitenkin, että he olivat laittaneet työssäoloaikaan heinäkuu - 3. joulukuuta! Tietenkin Työvoimatoimistossa kiinnitettiin asiaan huomiota, sillä jos todistuksessa lukee, että olen vielä 3. päivä ollut töissä, he eivät voi antaa työttömyysturvaa siltä ajalta!

Vähän tuli sellainen olo, että kylläpä tuo au pairina olo on kallista. Piti ostaa kaksi lippua ja menetin siinä muutaman satasen, kun lippujen hinnasta ei voinut palauttaa muuta kuin muutaman kympin. Ja sitten vielä he laittavat väärän lopetuspäivän ja menetän siinä muutaman päivän työttömyysrahat! Varmasti ystäväni ja perheeni sanoisivat tässä vaiheessa, että se on vain rahaa.. Mutta onhan se helppoa niiden sanoa, joilla sitä on...

Toisaalta, vaikka rahaa vähän paloikin, en silti vaihtaisi hetkeäkää, jos saisin sen muutaman satasen takaisin pankkitilille. Kyllä muutaman satasen maksaakin niistä kokemuksista, joita Englannissa sain!

Ulkona sataa kaatamalla, joten päätin kuluttaa aikaani lisäämällä uusia kuvia tänne. Täällä on satanut jokaisena viikonpäivänä tällä viikolla, tämä varmaan tarkoittaa sitä, että talvi on tullut Englantiin.

Elämä on tasaista täällä ja on outoa ajatella, että 19 päivän päästä olen taas Suomessa. Lentolippu on ostettu ja perhe on tyytyväinen päivään. En ole ihan varma onko lapsille vielä ilmoitettu, että olen lähdössä joulukuun ensimmäinen päivä kokonaan pois täältä.

Thomas puhuu paljon siitä kuinka hän saa "minun" huoneeni kun lähden, mutta en ole ihan varma että kumpikaan tietää että olen lähdössä lopullisesti. Minä en ole oikeastaan kenellekkään täällä kertonut, että olen lähdössä. Jotenkin tuntuu, että Aimee ei halua kertoa kenellekään, joten olen itse vähän epävarma muille kertomisesta.

Kuitenkin, tässä muutamia kuvia, joita olen ottanut.

Kävin kävelyllä kameran kanssa.

Aika maaginen pikku paikka.

Karavaanipaikka. Omia karavaaneja ei tarvinnut tuoda. Nämä oli kuin pieniä asuntoja: kolme makuuhuonetta, vessa + suihku, keittiö, jossa oikein mahdollisuus kokkailla ja suuri olohuone.

Kävimme katsomassa Paingtonin kaupunkia.

Ihania merellisiä maisemia.

Kävimme Woodlands nimisessä paikassa, joka on eläinpuisto ja huvipuisto yhdessä.

Oli vähän jalkoja uuvuttava paikka, kun joutui kävelemään ylös ja alas koko ajan...

Riikinkukkoja oli vähän jokapuolella kävelemässä vapaana.

Linnunpelätinkylä

Kävimme traktoriajelulla linnunpelätinkylässä.

Vuohia

Ihana käärmes

Ihanat luppakorvat

Ei ihan Wasalandian Viikinkilaivan veroinen. Ei tullut edes huono-olo kyydistä, eikä pylly noussut penkistä

Yritin ottaa kuvia lossireissusta, mutta illalla pimeässä kuvaaminen ei oikein onnistunut, mutta lapsista oli kiva ottaa kuvia.

Kävimme yhdessä julmetun suuressa kauppakeskuksessa, josta voi ostaa ihan kaikkea, nimeltä Trago. Siellä oli tällainen kyltti, kun tuli sisälle kauppaan. Kyltissä lukee: "Free ride in a police car for genuine shoplifters only. Number of free rides this year 107", joka on löysästi suomennettuna:  "Ilmainen poliisiautoreissu tarjolla vain aidoille myymälävarkaille. 107 ilmaista reissua tänä vuonna."

Minun mielestä tuo oli todella hauskasti laitettu, joten oli ihan pakko olla turisti ja ottaa kuva

Täällä on tapahtunut kaikenlaista, eikä aikaa oikein kirjoitteluun ole löytynyt mistään. Nyt sitten ajattelin vähän päivitellä kuulumisia, kun suunnitelmatkin alkaa pikkuhiljaa olla lyöty lukkoon.

Muutama viikko sitten aloin pohtimaan tätä au pair työtä ja onko minulle täällä oikein tarvetta. Molemmat lapset on koulussa ja työtunnit on täynnä siivoilemista. Lapsia pääsen hoitamaan vain keskiviikkoisin, kun Aimee lypsää.

Ei sinänsä, että siivoaminen haittaisi minua, mutta en tullut tänne siivoojaksi.

Viime viikolla minä, lapset ja Aimee menimme karavaanailemaan Paington nimiseen paikkaan. Lapsilla on lomaa keskiviikkoon asti. Kaiken kaikkiaan reissu oli hauska ja mukava, mutta olin suunnitellut että sillä viikolla päättäisin mitä aion tehdä.

Viime viikonloppuna sitten päätin, että jään perheen luokse vielä maaliskuuhun asti. Varasin lentoliput, että pääsisin Suomeen käymään tammikuussa.

Kerroin sitten Aimeelle, että olin nyt sitten varannut lentoliput. Aimeen naama venähti ja hän kysyi olinko varannut lennon takaisin tänne. Sanoin, että olin ja Aimee sanoi, että jutellaan myöhemmin.

Kyllä minä tiesin jo naaman venähdyksestä mitä oli tulossa, mutta silti en voinut mitään että alkoi hieman jännittämään.

Myöhemmin illalla olin laittamassa itselleni kahvia ja Aimee tuli alakertaan. Hän selvitti kurkkuaan, oli todella vaivaantuneen näköinen eikä ollut saada suutaan auki.

Kysyin häneltä sitten mistä hän halusi jutella. Suurinpiirtein tällainen puhe seurasi kysymystäni. "En halunnut huolestuttaa sinua, mutta minä ja Alan olemme keskustelleet tässä muutaman viikon ajan. Minun piti kertoa sinulle kun olimme lomailemassa, mutta en vain pystynyt. Alan kysyi joka ilta olinko jo kertonut sinulle, mutta en vain pystynyt sanomaan mitään. En oikein tiennyt kuinka erilaista tämä olisi. Tiedät, että minulla ja Alanilla on hieman sukset ristissä tällä hetkellä, mutta Alan on luvannut, että palkkaa uuden työntekijän joulun jälkeen, jotta hän voisi olla kotona enemmän. Hän ei aluksi ollut samaa mieltä kanssani, mutta sanoin hänelle, että ajattele nyt sitä loogisesti. Hayley on nyt koulussa ja ei ole oikein, että teetämme sinulla niin paljon kotitöitä. Sinussa ei ole mitään vikaa, olet ollut ihan täydellinen. Olet lypsänyt, siivonnut ja tehnyt kaikkea mitä olemme vain pyytänyt. En halua, että kuvittelet, että syy on sinussa, mutta meillä ei vain ole tarvetta au pairille enää. Hayley on koulussa ja on todella vaikea yrittää saada tunteja tarpeeksi, ilman että laittaa paljon siivoilua."

Yritin siinä sitten saada Aimeen lopettaman puhumisen ja päätin sitten vain puhua päälle kun sanaryöpystä ei ollut tulossa loppua. Sanoin hänelle, että olin itsekin ajatellut asiaa paljon ja olin tullut samaan lopputulokseen.

Aimee toisti koko ajan, että hän tunsi olonsa niin ilkeäksi, mutta yritin vakuuttaa hänelle, että en syyttänyt heitä mistään.

Sitten molemmat yritti nieleä kyyneleitä, kun juttelimme tulevasta. Aimee sanoi, että voin lähteä kotiin koska vain haluan. Molemmat tulimme siihen tulokseen, että minulle annetaan aikaa miettiä milloin haluan lähteä ja lähtöni tulee olemaan hirveän surullista lapsille.

Tässä nyt olen pohtinut ja pohtinut, jutellut äitini kanssa ja vielä kerran pohinut. Päädyin siihen tulokseen, että haluan kotiin mahdollisimman pian, joten haluaisin saada lennon johonkin joulukuun alkuun, mahdollisesti ennen syntymäpäiviäni (5. joulukuuta), että voisin juhlia niitä koto-Suomessa perheen ja ystävien ympäröimänä.

Olen laittanut viestiä lentoyhtiölle miten peruuttaminen tai lentoajan ja meno-paluun muutos menoksi onnistuu ja millaisia kustannuksia niistä minulle tulee.

Toivon mukaan tällä viikolla saan lennon järjestykseen. Huomenna kun menen englannin tunnille minun pitää yrittää muistaa kysyä opettajalta, voisinko tehdä englannin kokeen mahdollisimman pian ja pääsisin kotiin todistuksen kanssa.

Joten, vaikka vuotta täällä englannissa ei tule vietettyä, reissu on ollut mahtava ja tuottoisa. En oppinut vain käytännön englantia vain opin monia asioita itsestäni ja mitä haluan tulevaisuudessa tehdä elämälläni. En usko, että olisin ymmärtänyt näitä asioita Suomessa, vaan tarvitsin aikaa olla muualla. "Täytyy mennä kauas, että näkee lähelle."

Hämähäkit eivät ole kiusanneet minua hirveän paljon edellisen kirjoituksen jälkeen, onneksi.

Talvi alkaa näyttämään kasvojaan täälläkin päin, mutta ei ihan samalla tavalla kuin koto-Suomessa. Täällä talvi on kuuleman mukaan märkää.

Lunta tulee harvoin ja vettä sataa paljon. Vielä ei ole hirveästi satanut, mutta ilmat ovat todellakin kylmemmät. Talvivaatteita ei ole mukana, joten varmaan alkaisi olla pikkuhiljaa aika ostaa sellaisia

Kyllä olen tässä muutaman viikon aikana tajunnut, että Suomessa se koti on, ja vaikka täällä on mukavaa ja kaikki hyvin, niin silti tämä ei ole koti.

Nyt kun olen ollut täällä jo yli kolme kuukautta, olen huomannut että alkaa pikkuisen olla koti-ikävä. Ensimmäisen kerran huomasin sen viime tiistaina, kun olin koulussa ja juttelin muiden ulkomaalaisten kanssa. Juttelimme kodista ja yhtäkkiä tuli kova koti-ikävä.

Luulisin, että kovempi koti-ikävä varmaan tulee, kun joulu lähestyy, mutta pitää  yrittää muistaa ajatella, että tammikuussa pääsee taas kotiin hetkeksi aikaa ja äiti on luvannut siirtää joulun tammikuulle, ettei minun tarvitse olla ilman maksalaatikkoa ja kinkkua

On ihan pakko jakaa tämä teidän kanssanne

Tänään olin shoppailemassa muutaman au pairin kanssa. Kotiin päästyäni ajattelin olla vaan ja leikkiä koneella. Siinä sitten istuskelin sängylläni ja katselin Top Gear- ohjelmaa, kun silmäkulmassa vilahti jotain. HÄMÄHÄKKI!

Äkkiä kirja käteen ja metsästämään hämppyä. Siirtelin huonekaluja ja vihdoin sain sen kirjani alle! HA! Siitä sait hämppy! Nostin kirjan ja hämppy oli kadonnut!

Siirtelin lisää huonekaluja ja taas kerran sain näköhavainnon hämähäkistä. Tiputin kirjan sen päälle ja varmistaakseni, että hämähäkki varmasti kuolee, hypin kirjan päällä muutaman sekunnin.

Nostin kirjaa taas ja onnekseni hämähäkki oli kuollut. Hämähäkki oli hirmuisen kokoinen. Niinpä päätin, että hämähäkistä tulee seuraavan blogi kirjoituksen aihe.

Otin kameran käteen ja otin kuvia hämähäkistä. Siirtelin sen kahdeksaa jalkaa ja kuvasin lisää. Otin vielä viivoittimen käyttöön.

Hämähäkit täällä eivät ole niitä pieniä hämähäkkejä, joita koto-Suomessa näkee, vaan ne ovat suuria! Toki täällä on pieniäkin hämähäkkejä, mutta ketäpäs ne pienet hämähäkit kiinnostaa. Joten, tässä muutama hämähäkki kuva teille illan piristeeksi, tai sitten ei. Itse varmaan näen painajaisia...

Tänään aamulla sain sellaisen idean, että haluaisin tehdä hieman pullaa. Niinpä katsoin sanakirjasta muutamien ainesosien nimet englanniksi ja lähdin kauppaan etsimään muutamia mausteita.

Kaupassa kauhean etsinnän jälkeen löysin maustehyllyn. Kaneli oli helppo löytää, mutta kardemumma osottautui hieman ongelmalliseksi. Näköjään kukaan ei käytä kardemummaa kovinkaan paljon täällä englannissa, ja jos he käyttävät, se on kokonaisena siemenenä.

Piti ringauttaa rakkaalle äiti-muorille , joka tekee maailman parhaat pullat, ja kysyä hieman apua tämän kardemumma asian kanssa.

Kun olin saanut rouhettua kardemumman loppu taikinan teko oli lapsenleikkiä. Olenhan saanut oppini äidiltäni

Tuoksu oli ihan mahtava enkä jaksanut odottaa pullien valmistumista. Lopulta pullat olivat valmiita ja sain maistaa mitä olin saanut valmistettua.

Täytyy kyllä myöntää, että pullat onnistuivat ihan mahtavasti. Tein vain muutaman pullan, jos englantilainen perheeni ei jostain kumman syystä pidäkkään suomalaisista pullista, niin minun ei tarvitse syödä itseäni ähkyyn ( vaikka mieli teki).

Kun Aimee näki pullat, ensimmäinen reaktio oli "oh wau!" Olin todella tyytyväinen itseeni. Hän piti pullien ulkonäöstä todella paljon ja makukin oli ilmeestä päätellen hyvä. Nyt pitää odottaa muuta perhettä kotiin, että saan nähdä heidänkin ilmeensä ja reaktionsa suomalaisiin pulliin.

Täällä perinteiset pullat on periaatteessa mini-kakkuja. Ne tehdään perinteisellä sokerikakkupohja reseptillä. Oli ihan mahtavaa kokkailla jotain suomalaista englantilaiselle perheelleni. Nyt kun saisin vielä tehdä hieman perinteisiä suomalaisia ruokia.

Eilen juttelimme Aimeen kanssa joulusta ja tajusin kuinka paljon erilaista joulunvietto perinteet täällä ovat.

Ensinäkin joululahjat avataan 25. päivän aamuna, eikä 24. päivänä. Toisekseen, he syövät kalkkunaa jouluna. Isapuoleni varmasti pitäisi siitä todella paljon, sillä hän on halunnut kokata kalkkunaa jo monena vuotena jouluksi. Täällä ei tehdä ollenkaan laatikoita, joten kaikista eniten tulen kaipaamaan maksalaatikkoa, joka on minun lempilaatikkoni.

Luulen, että joulu täällä tulee olemaan todella erilainen, kuin joulu Suomessa.

Halloween on lähestymässä ja perheen isoisoäiti toi viime viikolla meille kurpitsan.

Halloween iltana lapsukaiset lähtevät "karkki vai kepponen"-kierrokselle. Kuulemma aikuisetkin saavat pukeutua, ja odotan innolla Halloweenia, että saan pukeutua pelottavaan asuun ja mennä kummittelemaan pitkin kyliä. Gary on kutsunut minut hänen perheensä mukaan jo aikoja sitten, mutta saa nyt nähdä miten vietän halloweenin

Pikkuhiljaa alkaa maatilalla löytyä jonkinlainen rytmi päiviin, vihdoinkin. Tällä viikolla Hayley aloitti koulun koko päiväisesti, eli 8:55-15:15.

Aamulla minä valmistan lapsilla eväslaatikot ja huolehdin, että he ovat pukeutuneita ja syövät aamupalaa. Sillä aikaa kun minä pidän lapsille seuraa, Aimee vie hevosille heinää ja ruokkii uudet kissanpennut. Päivät ovat minulla yleensä aika pitkälle vapaita, mutta yleensä torstaina ja perjantaina minä siivoan talon ja hoidan hevosia.

Viimeisen kirjoituksen jälkeen ei ole tapahtunut hirveästi mitään. Aimee tuli takaisin sairaalasta ja oli melkein kuin oma itsensä. Vieläkin jalka on hieman kipeä, mutta muuten Aimee on kunnossa. Hänen pitää vielä syödä vahvoja antibiootteja, sillä jalassa on vielä jonkinlainen kovettuma pureman jäljiltä.

Kävimme viime sunnuntaina uudestaan Longleatissa. Tällä kertaa kävimme safarilla, Postimies Pate sarjasta tutussa Viherlaakson kylässä, Longleat talossa ja junamatkalla

Safari oli upea! Siellä oli kirahveja, puhveleita, laamoja, sarvikuonoja, leijonia, susia, tiikereitä, flamingoja jne jne jne. Kaikkien kasvissyöjien alueilla saimme pitää ikkunat auki ja eläimet kulki teillä. Muutaman kerran näin kuinka kirahvi tunki päätään auton ikkunasta sisään, siistiä!

Kun menimme lihansyöjien alueelle, ikkunat piti pitää kiinni. Harmi, että meidän auton ikkunat olivat niin likaiset, että osa valokuvista oli sumuisia, mutta eläimet olivat upeita!

Leijona alueella olin liian keskittynyt kuvaamaan kaukana olevaa miespuolista leijonaa, että en melkein nähnyt ihan vieressä olevaa naaras leijonaa. Se oli vain metrin pässä autostamme, syömässä lihanpalaa! Oli ihan sika mahtavaa nähdä kaikkia "eksoottisia" eläimiä niin läheltä, kun ennen olin nähnyt niitä vain televisiossa.

Maanantaina pelasimme taas skittlesiä ja tein oman ennätyksen. Sain 42 pistettä ja tulin neljänneksi! Siistiä. Peli sujui todella hyvin :D Lopputulos koko pelissä oli, että emme voittaneet, mutta emme hävinneetkään, vaan tuli tasapeli. Kuulemani mukaan sellaista ei ollut tapahtunut koskaan aikaisemmin... Mielenkiintoista :D

Kun olimme matkalla kotiin skittlesistä, minä huomasin, että kurkkuni oli hieman kipeä. Tiistaina kurkku oli todella kipeä ja englannin tunnilla alkoi olo olla todella huono. Kahdentoista aikaan yöllä minulle oli noussut kuumetta 38,1 astetta ja olo oli todella huono. Otin yhden särkylääkkeen, mutta kuume ei laskenut sillä kokonaan. Heräilin jatkuvasti joko siihen, että kuume nousi tai laski. Kaiken kaikkiaan en saanut kunnolla unta. Lihakset oli seuraavana päivänä todella kipeät ja oli tuskaa nousta aamulla hoitamaan lapsia.

Kuumetta oli keskiviikko aamuna 38,5 ja otin taas särkylääkettä. Aimee passitti minut sänkyyn ja nukahdin melkein heti. Heräilin silloin tällöin, mutta nukahdin nopeasti uudestaan. Minulla oli herätys puoli kolmelta, että olisin valmiina hakemaan lapset koulusta, sillä Aimee oli lypsämässä.

Puoli kahden aikaan Aimee tuli huoneeseeni ja sanoi, että oli kysynyt lasten kavereiden äidiltä, josko lapset saisivat tulla heille muutamaksi tunniksi koulun jälkeen ja olin todella helpottunut. Olin varmasti jollain tapaa pidellyt kuumetta poissa mielenvoimalla, tai muulla ihmeellisellä tavalla, sillä heti kun Aimee lähti huoneestani ja rentouduin uudestaan peiton alle, kuume alkoi nousemaan taas.

Aimee sanoi, että lapset tulisivat viiden aikaan kotiin, joten nousin sängystä puoli viideltä ja olo oli niin karsea, että jouduin ottamaan taas särkylääkettä. Aimee tuli sisälle viiden aikaan ja lähti hakemaan lapsia. Minä luulin, että minun olisi tarkoitus hoitaa lapsia puolitoista tuntia. Onneksi minun ei pitänyt, sillä olin niin väsynyt, että oli ihmeellistä että jaksoin jopa seisoa.

Tänään onneksi kuume laski, eikä minua ole terveydellisesti vaivannut muu kuin vuotava nenä ja yskiminen. Lihakset ovat vielä vähän jumissa, mutta muuten olo on ollut hyvä

Tänään Aimee sai ihmeellisen kohtauksen. Olin alhaalla juomassa teetä ja lapset kinastelivat. Aimee meni selvittämään riitaa ja yhtäkkiä vaan alkoi kiljumaan, että oli saanut tarpeekseen ja  heitti Thomasin pallon lehmien keskelle. Siinä vaiheessa yritin luikkia karkuun, kun ajattelin, että en halua joutua tämän keskelle. En ehtinyt lähteä mihinkään, kun Aimee tömisteli ohitseni kiroen ja toistaen, että oli saanut tarpeekseen.

Enhän voinut siinä tilanteessa luikkia yläkertaan, kun lapset itkivät. En tiennyt mitään sanottavaa, en osannut lohduttaa mitenkään, sillä minäkään en tiennyt mitä oli meneillään.

Pian Aimee tuli alakertaan ja itkien sanoi, että oli saanut tarpeekseen, mutta hän ei ollut vihainen lapsille vaan Alanille. Hän sanoi, että oli tyystin tympääntynyt siihen, että Alan lupasi tulla töistä ajoissa, mutta kertaakan hän ei ollut tullut kotiin ennen kuin lapset olivat nukkumassa. Minulta Aimee pyysi anteeksi ja sanoi, että hänen on ihan pakko päästä pois ja meni yläkertaan.

Minä luikin yläkertaan mahdollisimman nopeasti ja päätin pysyä poissa jaloista, ettei minua vedetä mukaan riitelyyn tai muuhun. Menin yläkertaan mukanani leffa ja pysyin siellä kunnes elökuva oli ohi ja olin katsonut muutamia saippuasarjoja, enkä jaksanut enää olla välittämättä kurnivasta vatsastani.

Alakerrassa Alan oli lasten kanssa, mutta Aimeeta ei ollut näkyvissä. Hänen puhelimensa oli vielä pöydällä, mutta hänen autonsa oli poissa. Nyt en ole oikein varma, mitä minun pitäisi tehdä. Luultavasti Aimee tulee takaisin huomiseen mennessä, tai jopa yöllä, kunhan saa vain vähän tuulettaa vihaansa. En ole yhtään varma pitääkö minun aamulla huolehtia lapset kouluun, vai onko se nyt Alanin hommia. Kaippa se selviää huomenna. Tälläkin hetkellä lapset ovat Alanin kanssa ulkona töitä tekemässä, vaikka kello on jo kahdeksan, ja normaalisti lapset olisivat jo sängyssä.

Saa nähdä mitä tapahtuu huomenna, tulevatko lapset minun makuuhuoneeseeni kuten yleensä keskiviikkoisin, kun Aimee on lypsämässä vai onko Alan herättämässä heidät vai nukummeko kaikki pommiin...

Huh, huh! Talk about a mad week!

Alkuviikko meni todella hyvin. Maanantaina pelasin elämäni ensimmäisen kerran peliä nimeltä Skittles. Muistuttaa kaukaisesti keilausta, mutta ei kuitenkaan ole mitenkään samanlainen. Peliä pelataan pitkällä käytävällä puisella pallolla (jossa ei reikiä sormille), joilla yritetään osua käytävän päässä oleviin keiloihin. Keilat ovat myös puusta, mutta ainakin tuplasti suurempia kuin keilat, joita käytetään keilauksessa. Keiloja on ykdeksän ja jokaisella pelaajalla on kolme yritystä per kierros. Kierroksia on yhteensä 6 ja kaikkien kaatuneiden keilojen määrä lasketaan yhteen. Se joukkue, jolla on enemmän pisteitä, voittaa. Jokaisessa joukkueessa on kahdeksan pelaajaa. Siinä Skittlesin lyhyt oppimäärä

Tiistaina olin tekemässä collegessa englannin kokeen. Aloitan englannin kurssin 22.syyskuuta. Koe oli helppo ja ohjaajalla olikin vaikeuksia saada minulle sopivaa kurssia, sillä englannintaitoni oli niin hyvä. Ohjaaja antoi minulle kaksi vaihtoehtoa: keskiviikkona 14-16, mutta en sitä voi valita, sillä Aimee lypsää silloin lehmiä ja minun pitää olla lasten kanssa ja tiistaina 17-19, onneksi biljardi alkaa vasta 20 aikaan.

Keskiviikkona lähdimme perheen entisen au pairin, Annan kanssa, Weston-Super-Mareen. Sää oli meidän puolellamme ja oli aurinkoista. Weston oli todella kaunis. Parkkeerasimme auton rannan viereen ja kävelimme rantaa pitkin kaupungille päin. Kävelimme ympäriinsä muutaman tunnin, kunnes lähdimme Wellsiä kohti, jossa oli tarkoitus tavata Aga elokuvan merkeissä.

Menimme katsomaam Dorian Graytä. Oli todella mahtava elokuva, ja suosittelen sitä kaikille, jotka pitävät synkistä ja suhteellisen pelottavista elokuvista. Elokuvan jälkeen lähdimme kotia kohti ja kotona huomasin, että Aimeen auto oli poissa. Ensimmäisenä mieleeni tuli, että jotain on varmasti tapahtunut. Olin melkein sataprosenttisen varma, että Hayleylle tai Thomasille oli tapahtunut jotain ja he ovat ensiavussa lasten kanssa, kunnes Anna sanoi, että Alan on pelaamassa Skittlesiä.

Sisällä Aimee kertoi, että he olivat olleet ensiavussa, sillä häntä oli purrut jokin ötökkä jalkaan ja se oli turvonnut. Lääkäri oli katsonut jalkaa ja passittanut Aimeen takaisin kotiin, sillä kuulemma siihen ei saanut koskea 20 tuntiin.

Seuraavana päivänä jalka oli todella turvonnut, tunnoton, kipeä, kova ja kuuma. Aimeella oli muutama hiustenleikkuu päivällä ja hän aloitti ensimmäistä, kun lähdin Annan ja Hayleyn kanssa hakemaan Thomasia koulusta. Koulun jälkeen menimme leikkimään puistoon muutamaksi tunniksi. Kun tulimme takaisin puistosta, Aimee oli jättänyt viestin, että jalkaan sattuu todella paljon ja että hän on yläkerrassa lepäämässä.

Aimee sanoi, että jalkaa alkoi sattumaan todella paljon ensimmäisen hiustenleikkuun aikana, ja että hänen piti peruuttaa loput päivän leikkuut. Illalla, kun Alan tuli kotiin, hän vei Aimeen suoraan ensiapuun, josta hänet passitettiin sairaalaan, sillä he epäilivät, että jalassa on myrkkyä.

Alan tuli takaisin vasta kolmen aikaan yöllä ja jätti oveni taakse lapun, että Aimee jäi sairaalaan yöksi ja viittisinkö herättää lapset aamulla ja saada heidät valmiiksi koulua varten. Olin jo varautunut illalla siihen, että Aimee saattaisi jäädä yöksi ja laittanut herätyskellon herättämään aikaisemmin kuin normaalisti.

Aamulla vein lapset kouluun ja vakuuttelin heille, että heidän äitinsä on kunnossa, ja että heidän ei tarvitse huolehtia. Kun saavuimme Hayleyn luokkaan ja minä olin lähdössä, Hayley kietoutui minuun kiinni ja alkoi melkein itkemään. Oli vaikeaa yrittää saada Hayley päästämään minusta irti, mutta hänen opettajan avulla onnistuimme ja Hayley jäi kouluun.

Koulun jälkeen lapset tekivät kortteja Aimeelle ja menivät illalla katsomaan häntä. Viikonlopun aikana ei minkäänlaista muutosta tullut. Jalkaan koski joka kerta, kun Aimee käveli ja se oli vielä jäykkä ja turvonnut. Sunnuntaina Alan kertoi, että Aimeen on jäätävä sairaalaan perjantaihin asti, sillä hänelle tehdään jonkinlainen seitsemän päivän antibiootti hoito.

Tällä viikolla siis olen aika paljon vastuussa lapsista, sillä Alan on töissä aika paljon. Onneksi lapsilla on paljon kavereita, joiden luokse jo muutamat ovat pyytäneen koulun jälkeen.

Toivon mukaan en ole liian väsynyt tämän viikon jälkeen ja toivon mukaan Aimee paranee nopeasti, ettei hänen tarvitse jäädä kauemmaksi aikaa sairaalaan.

Perjantaina Aimee soitti ja kertoi, että hänen täytyy jäädä viikonlopuksi

Huh huh! Uskomatonta kuinka kiireistä voi täällä olla! Onneksi lapset ovat tästä lähtien koulussa, joten saan enemmän aikaa kirjoitella ja päivitellä blogia!

Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin tänne. Äitini ja hänen kaverinsa tulivat käymään täällä Briteissä ja pääsin heidän kanssaan katselemaan vähän Bathia ja Lontoota.

Oli hienoa päästä vähän tuulettumaan muihin maisemiin ja olla suomalaisessa seurassa pitkästä aikaa! Tulipa siinä sitten juteltua vähän kaikesta.

Sain juteltua suomalaisuuden ja englantilaisuuden eroista, kuten kohteliaisuuksista. Täällä ei ole outoa, että kun astut bensa-aseman ovesta sisään ja kävelet maksamaan bensasta, kassalla oleva mies aloittaa kanssakäymisen sanomalla: "Hello, love!"

Täällä se on normaalia, että miehet sanovat tuiki tuntemattomille "Hello, love!", "Hello, darling!" tai "Hello, honey!" kun taas Suomessa tällaiset sanat on varattu seurustelukumppanille. Sain myös kuulla, että oma rakas äitini oli saanut sellaisen kuvan, että minulla olisi jotain supinaa perhetuttava Garyn kanssa!!! Ajatuskin saa minut nauramaan kippurassa! Joten, ettei muille tule sellaista kuvaa sanon sen selvällä suomenkielellä: "Minulla ei ole supinaa Garyn kanssa!"

Täällä on vain ihan erilainen kulttuuri, kuin Suomessa. Miehet voivat sanoa ihan normaalissa keskustelussa, että nainen näyttää hyvältä, tarkoittamatta "Hmm, näytätpä sinä hyvältä! Mennäänkö maukuuhuoneen puolelle keskustelemaan kuinka hyvältä näyttäisimme yhdessä?" Täällä miehet (ainakin ne, jotka minä olen tavannut) ajattelevat yläpäällään, ei alapäällään ja minusta se on todella hyvä asia. Kukapa nainen ei halua kuulla,  että näyttää hyvältä uusissa vaatteissaan tai kampauksessaan, tai ihan tavallisissa vanhoissa vaatteissa, ilman takaa-ajatuksia makuuhuone sessioista!?

~

Tämän viikon aikana olen sitten tavannut enemmän muita au paireja. Perheeni entinen au pair Anna tuli torstaina tänne Saksasta ja hän aikoo olla vielä ensi viikon täällä. Lähdimme sitten Annan kanssa lauantaina katsomaan Stonehengea.

Ajomatka kesti noin 1½ tuntia, mutta sinä aikana meillä oli paljon aikaa tutustua paremmin toisiimme. Kun pääsimme Stonehengeen saimme audio-oppaat mukaamme. Se on sellainen pieni kännykän kokoinen radio, joka laitetaan korvalle ja nauhoite kertoo Stonehengestä. Kävelimme ympäri Stonehengeä ja maassa oli numerotaulu, joka näytti numeron (matkan varrella oli 7 numeroa), joka sitten painettiin audio-oppaaseen ja se kertoi jotain mitä siitä kohdasta voi nähdä.

Sisäänpääsyn luona, jossa sai audio-oppaan sai valita kielen, jolla haluaa oppaan kertovan Stonehengestä. Suomenlippua ei ollut, mutta ruotsinlippu kyllä löytyi! Aloin siinä sitten valittamaan Annalle, että miksi kaikkialla on ruotsinlippuja, mutta ei koskaan suomenlippua. Lontoossakin tuli muutama ruotsinlippu vastaan, Thomasin jalkapallomatossa on ruotsinlippu, mutta ei suomenlippua jne. Sitten myöhemmin, kun kerroin tapahtuneesta Aimeelle mielessäni välähti ajatus.

Ennen kuin menimme katsomaan Stonehengeä yksi nainen kysyi meiltä mistä olimme kotoisin ja merkkasi kansallisuutemme ylös. Ajatus, joka tuli mieleeni, oli että ehkäpä ruotsalaiset vierailevat Iso-Britanniassa enemmän kuin suomalaiset, ja se on syy miksi ruotsinlippuja on enemmän kuin suomenlippuja....?

~

Tänään tapasin myös neljä uutta ihmistä. Minä olin tutustunut yhteen au pairiin Facebookissa juuri, kun olin tullut tänne. Stefanie Saksasta ei ollut itse tullut Britteihin, mutta halusi tutustua etukäteen au paireihin lähellä paikkaa, johon hän oli tulossa. Stefanie saapui Britteihin noin viikko sitten ja kysyi minulta haluaisinko tavata viikonloppuna. Tottakai!

Sovimme sitten, että minä ja Anna tapaamme Stefanien ja hänen tuttavan Sophien Bathissa yhden aikaan. Anna tekstasi yhdelle vanhalle kaverilleen Agalle, joka on Puolasta kotoisin, ja kysyi häntä mukaamme Bathiin. Hän halusi tulla myös. Tietenkin joukkomme kasvoi vielä yhdellä saksalaisella, Tinalla, joka on ollut maassa vasta muutaman viikon.

Otimme Agan mukaan matkan varrelta ja aloitimme matkan kohti Bathia. Minä ajoin ja ensimmäinen ajatus Agasta oli, että tämän ihmisen kanssa ei tule olemaan hiljaista! Hänen suunsa kävi melkein koko ajan ja hänellä oli miljoonia kysymyksiä. Yritin siinä sitten keskittyä ajamiseen ja Agan kanssa keskustelemiseen. Onneksi hänellä oli samoja kysymyksiä, joita muutkin ovat minulta kysyneet, joten oli helppoa vastata niihin.

Löysimme Bathiin helposti ja Stefanielta oli jossain matkan varrella tullut viesti, että Sophie oli joutunut pieneen onnettomuuteen (hän oli saanut kolme tyhjää rengasta ajamalla piikkien yli) ja että he ovat hieman myöhässä. Menimme sitten Agan ja Annan kanssa syömään patongit. Patonkipaikan vieressä oli karikatyyritaiteilija ja Aga sai idean, että voisimme ottaa karikatyyrikuvan meistä kolmesta. Hän meni kysymään voisiko mies tehdä karikatyyrikuvan meistä kolmesta ja mies sanoi, että se onnistuu £10. Oli mahtavaa saada karikatyyrikuva meistä kolmesta, sillä se oli uusi kokemus meille kaikille. Kävimme sitten eletroniikkakaupassa tekemässä kaksi kopiota kuvasta hintaan £0,40. Ei paha hinta ollenkaan! Olisimme laminoineet kuvat, mutta paikka jossa voi laminoida kuvia, oli kiinni.

Noin kolmen aikaan Sophie ja Stefanie saapuivat Bathiin Tinan kanssa ja pääsimme juttelemaan. Menimme yhteen puistoon ja juttelimme siellä kunnes huomasimme, että kello oli jo viisi. Minun ja Annan piti olla takaisin kotona ennen seitsemää, sillä Aimee ja Alan olivat lähdössä ulos juhlistamaan Aimeen isoisän syntymäpäiviä ja Alanin ja Aimeen 12. hääpäivää. Haimme kahvit ja katselimme hieman Bathia noin puolen tunnin ajan, kunnes minun ja Annan piti lähteä. Matka Wellsin kautta kotiin oli mukava, aurinko alkoi laskeutua ja me kolme olimme iloisia, mutta hieman väsyneitä. Suunnittelimme jo, että voisimme tehdä ensi viikonloppuna jotain kivaa ennen kuin Anna lähtee takaisin Saksaan.

Nyt kello on jo puoli kaksitoista täällä ja minun on väsy. Tuntuu kuin mieli on täynnä uutta tietoa ja uusia naamoja, että muuta ei sinne oikein mahdu. Nyt tarvitsen unta, että mieleni saa järjestellä naamat ja tiedot paikkaan, jossa ne säilyvät parhaiten. Kaiken kaikkiaan, tämä viikko on tähän astisen au pair aikani paras!

Tapasin muita ihmisiä, joilla oli samoja kokemuksia kuin minulla ja olivat samanhenkisiä kuin minä. Pitkästä aikaa tunsin, että minulla oli todella hauskaa ja ystäviä, jotka ymmärtävät. Puhekin tulvi tänään paljon helpommin kuin muina päivinä. Ehkä se oli siksi, että puhuin ihmisille, joille englanti ei ole äidinkieli, ehkä se oli sitä että olimme samanikäisiä tai ehkä se oli vähän molempia.... Ihanaa, että nyt minulla on täälläkin ystäviä, eikä tarvitse ikävöidä kavereita, jotka ovat koto-Suomessa!

Tämä viikko on ollut kyllä todella hermoja raastava. Lapset tulivat sunnuntaina Aimeen kanssa Ibizalta, jossa olivat saaneet valvoa 1 asti yöllä ja koko ajan on ollut jotain tekemistä. Tietenkin, kun kotosalle tultiin oli vaikea sopeutua rauhallisempaan elämään.

Hayley oli pahin. Hän huusi, itki, kiljui ja oli kaiken kaikkiaan todella ärsyttävä. Kun yritin sanoa, että Hayley, et saa tehdä noin. Hän huusi EI! ja polkaisi maata. Moneen kertaan jouduin kantamaan Hayleyn portaille ja käskeä hänet laskemaan kahteenkymmeneen ennen kuin sai tulla pois. Monet kerrat olen itse joutunut puremaan kieltä ja laskemaan kahteenkymmeneen, kun Aimee tai Alan on antanut periksi tai tehnyt jotain mitä itse en olisi tehnyt.

Kuten automatkalla Hayley nosteli jalkoja kattoon ja huusi ja itki ja... Aimee vain käski kovaan ääneen ja Hayley jatkoi huutamista hetken päästä uudelleen. Jos itse olisin ajanut autolla, olisin varmaan pysäyttänyt auton ja käskenyt Hayleyn ulos kunnes olisi rauhoittunut.

Monesti, kun lapset syövät, he saavat jättää ruokaa syömättä "but I don't like it!" ja kuitenkin saada jälkiruokaa. Paras syy miksi haluaa jättää ruokaa tulee Hayleyltä "olen täynnä tätä ruokaa, mutta en ole täynnä jälkiruokaa..."

Siitä tulee mieleen, että kaikista ärsyttävin lause mitä olen tällä viikolla saanut kuulla on "yeah, but..." Ugh! Silloin tekis mieli potkaista seinää. Yhtenä iltana olimme pelanneet Thomasin kanssa muutaman tunnin crickettiä ja sanoin, että minun pitää lopettaa, kun kello on niin paljon, että pitää tehdä iltaruoka. Sanoin, että he voisivat jäädä pihalle siksi aikaa kun teen ruokaa, mutta molemmat tulivat kiltisti sisälle.

Ensin Thomas meni aamiaismuropaketille ja otti kourallisen sieltä. Sanoin hänelle, että hän ei saa syödä muroja, kun iltaruoka on valmis muutamassa minuutissa. Thomas ei kuunnellut vaan meni ottamaan uudestaan toisen kourallisen muroja ja siinä vaiheessa kiehahti.

Sanoin Thomasille, että saa unohtaa cricketin peluun hetkeksi, jos hän ei kerta aio kuunnella mitä sanon. Sitten Thomas aloitti "iskä sanoi, että me pelataan crickettiä tänään" Sanoin Thomasille, että en välitä mitä iskä on sanonut. "Minä määrään nyt ja minä sanon että ei crickettiä tänään." Varmaan kymmenen minuuttia Thomas toisti "Yeah, but daddy said..." Aluksi toistin samaa, mutta sitten sanoin vain, että en aio toistaa itseäni enää yhtään, olen sanottavani sanonut ja mielipiteeni ei muutu.

Toisena päivänä Thomas pelasi itsekseen crickettiä ja pallo lensi talon vesikouruun. Sanoin Thomasille, että Alan voi hakea sen sitten, kun hän tulee sisälle. Thomas valitti jotain, että hänellä on vain rikkinäisiä palloja ja sanoi yrittävänsä löytää ehjän pallon huoneestaan. Jäin alakertaan Hayleyn kanssa (hän halusi meikata, kun oli menossa syntymäpäiväjuhlille). Thomas tuli alas ja valitti taas jotain rikkinäisistä palloista ja mumisi menevänsä huoneeseensa etsimään palloa.

Jatkoin Hayleyn kanssa leikkimistä ja yhtäkkiä Alan tulee sisälle ja sanoo, että Thomas kurottelee ikkunasta ulos ja yrittää saada palloa vesikourusta pois. Voi *piiiiiip* En voinut uskoa kuulemaani, sillä Thomas ei vaikuta sellaiselta, joka uskaltaisi tehdä sellaista. Sitten Alan sanoo, että voisit vähän katsoa hänen perään...

Siinä vaiheessa tuli niin paha olo. Mitä minä sille voin, että Thomas tekee sellaista? En voi koko ajan juosta perässä ja katsoa, että he tekevät mitä sanovat tekevänsä. Varsinkin, kun Hayley vaatii niin paljon seuraa ja peräänkatsomista. Tänäänkin Hayley kaatui kaksi kertaa. Toisella kerralla hän kaatui leikkiperäkärryn päälle, niin että hänellä on nyt musta silmä sen takia.

Illalla juttelin sitten Aimeen ja Alanin kanssa tapahtuneesta ja sanoin, että tuli vähän paha olo siitä. Ilmaisin myös, että kuinka huono-olo tulee siitä, kun pitää valita jompi kumpi leikeissä. Lapset ovat eri sukupuolta ja heillä on neljä vuotta ikäeroa, niin on hirveän vaikea keksiä tekemistä mikä sopii molemmille. Alan ja Aimee oli samaa mieltä.

Jossain vaiheessa iltaa Alan sanoi, että Thomasin kanssa pitää leikkiä paljon. Hän ei voi aina leikkiä yksin. Siinä vaiheessa näin punaista. Sanoin Alanille, että sinäkin päivänä olin pelannut kaksi tuntia putkeen Thomasin kanssa ja sanoin meneväni nukkumaan. Minun teki niin kovaa mieli lyödä seinää ja sanoa Alanille, että mitä hän tietää siitä kuinka paljon leikin lapsien kanssa, kun hän ei ole paikalla?

Onneksi en sanonut, sillä en olisi tarkoittanut sitä oikeasti ja se olisi ollut liian tylyä. Totta kai ymmärrän, että Alanilla on paljon töitä, kun hän tekee melkein kaiken yksin maatilalla. Silloin kun Alan on kotona, kun lapset ovat hereillä, hän kyllä leikkii heidän kanssa.

Kaiken kaikkiaan on ollut aika hermoja raastava viikko. Onneksi Gary on vienyt minut Glastonburyyn kahdesti tällä viikolla. Keskiviikkona pubissa oli paikallinen ja, jos muita on uskominen, maailmankuulu 8-ball pool pelaaja "The Bullet".

Oli todella upeaa nähdä hänen pelaavan, sillä hän pelasi todella hyvin, mutta hän ei ollut yhtään ylimielinen. Hän oli mukava, hauska ja antoi muille mahdollisuuden voittaa ja pelata. Yksi mies tuli vaatimaan, että saa pelata Bulletia vastaan seuraavaksi. Gary ja muut sanoivat, että heillä on jono meneillään, mutta mies vaatimalla vaati päästä pelaamaan. Bullet sanoi, että hän voisi pelata seuraavaksi. Bullet aloitti ja pussitti kaikki punaiset pallot, kätteli miestä ja sanoi "Good game". En voinut tehdä muuta kuin nauraa.

Siitäköhän se mies sai lisää aihetta valittaa "I didn't even touch the ball" Varmaan viisitoista minuuttia se mies pyöri siinä ympärillä ja valitti. Yksi vakio pelaaja Roper alkoi todella ärsyyntymään mieheen ja yhdessä vaiheessa olin varma, että pian alkaisi tappelu. Itsellänikin alkoi mennä hermot miehen kanssa.

Bullet antoi miehelle tilaisuuden pelata uudestaan ja löi ohi muutaman kerran, mutta voitti kuitenkin. Onneksi sitten mies tunsi, että oli saanut mahdollisuuden näyttää taitonsa ja lähti.

Loppuilta meni todella hyvin. Bullet näytti taitojansa muita vastaan, opetti ja antoi muille mahdollisuuden. Monesti näin hänen tahallaan lyövän ohi pussin, jotta muilla olisi mahdollisuus pelata myös.

Kävimme myös torstaina Longleatissa. Siellä on leikkimetsä, jossa on iso puinen linna, jossa voi kiipeillä ja laskea liukumäissä. Siellä on myös safari, perhos esittely, lemmikkinurkkaus, labyrintti.... Eli aika paljon kaikkea lapsille ja lapsenomaisille

Meillä oli tarkoituksena lähteä perheen maastoautolla, jotta voisimme mennä safarille, mutta auto ei käynnistynyt. Aimeella on Suzuki avoauto, mutta siihen mahtuu vain neljä ihmistä, joten se ei ollut vaihtoehtona, kun lähtijöitä oli viisi. Jäljelle jäi minun pieni Citroën Echo Plus 1.1i

johon mahtuu juuri ja juuri viisi henkeä. Matka oli todella mukava, kun oli kahden kitisevän lapsen kanssa liiskautuneena autossa tunnin verran....

Kun saavuimme Longleatiin pidimme piknikin. Onneksi oli suhteellisen lämmin päivä, mutta hieman tuulinen. Kun olimme syöneen, menimme sisälle alueelle. Ensimmäisenä menimme venereissulle. Teimme pienen reissun järvellä, jossa näimme virtahepon, vanhan hopeaselkä gorillan ja paljon merileijonia. Todella mahtavaa!

Venereissun jälkeen Thomas ja Alan menivät labyrinttiin ja me naiset menimme lemmikkinurkkaukseen. Siellä oli juuri alkamassa papukaijaesitys ja tietenkin menimme katsomaan sitä. Siellä oli kuusi erilaista papukaijaa ja ne tekivät eri juttuja kuten: matki ääniä, pelasi koripalloa tai jalkapalloa, kävi ostoksilla, ajoi autoa ja lajitteli roskia.

Kiertelimme lemmikkinurkkauksessa hetken ja menimme ulos odottelemaan Alania ja Thomasia. Kun he tulivat, Alan haki ruokakorin autosta ja me muut menimme yhteen perhospaikkaan. Sisällä oli todella kuuma ja höyryinen ilmasto ja heti ensiksi kun tulimme sisälle yksi iso perhonen laskeutui Aimeen housuille eikä suostunut lähtemään pois.

En ole koskaan nähnyt niin suuria perhosia! Se oli upeaa! Hayley ei pitänyt ilmastosta hirveästi, joten emme jääneet pyörimään sinne kauaksi aikaa.

Menimme sitten puiseen linna metsään. Se oli todella tarunomainen ja toivoin olevani lapsi. Olisi ollut todella kivaa juosta ympäri linnaa ja kiipeillä naruissa ja laskea liukumäkiä. Totta kai piti kuitenkin käydä katsomassa paikkoja, kun näin, että muitakin aikuisia oli lapsien kanssa linnassa. Menin Hayleyn kanssa katselemaan paikkoja ja siellä oli siistiä! Harmi vain, että kaikkialla luki "Ei tarkoitettu aikuisille" kaikista kivoimmilta näyttävissä paikoissa....

Sitten kello olikin jo kuusi ja Longleat meni kiinni ja aloitimme matkan kotia kohti. Onneksi Aimee sanoi, että voimme tulla uudestaan Longleatiin käymään safarilla, kun on vähemmän ihmisiä ja maasturi toimii Taas jotain kivaa odotettavaa :D