Ensimmäinen viikko on ohi, ja kaikki tuntuu helpommalta joka päivä. Puhuminen luonnistuu melkein kuin luonnostaan () ja olen päässyt aika hyvin rutiiniin kiinni.

Päivät ovat täällä hyvin samankaltaisia, ainakin viikolla.

Aamulla aamupalalle yritetään mennä 7:30, mutta yleensä lapset ovat alhaalla 8 pintaan. Thomas hyppää Nintendo Wiin eteen pelaamaan jalkapalloa ja ottaa suklaamuroja mukaan (se on ainoa aamupala, mitä hän syö). Hayley hyppii ja pomppii ympäriinsä, ja yleensä alkaa tanssimaan Wiistä tulevan musiikin tahtiin ja useimmiten vielä tulee pyytämään minua tanssiin mukaan.

Kun lapset syövät aamupalaa, minä tyhjään astianpesukoneen ja hieman siivoilen keittiötä (lelut pois jaloista yms.). Kun lapset ovat poissa jaloista, pesen keittiön pöydän ja muut tasot. Sen jälkeen yleensä on vapaata siihen asti kunnes lapset tulevat takaisin kotiin.

Thomas haluaa yleensä pelata jalkapalloa ja crickettiä, mutta säät ovat olleet aika sateiset tällä viikolla, joten pelaamisesta ei ole tullut mitään. Hayley tahtoo yleensä piirtää, joten yleensä päivä kuluu piirtämisen parissa. Illalla noin viiden aikaan on "tee-aika", eli illallisen aika. Silloin on päivän ensimmäinen lämmin ateria (jos ei itse lämmitä jotain päivän aikaan, mutta en ole kertaakaan jaksanut laittaa mitään itselleni).

Nukkumaan lapset menee normaalisti seitsemän-kahdeksan aikaan. Sen jälkeen minulla on taas omaa aikaa, jolloin katson yleensä sen aikaa televisiota, kun Aimee ja Alan laittaa lapset nukkumaan. Kun lapset ovat sängyssä ja hiljaa, menen alakertaan, jossa Alan ja Aimee ovat. Saatan istua siinä heidän kanssa jutellen puolesta tunnista muutamaan tuntiin, riippuen omasta jaksamisesta ja heidän jaksamisestaan

Torstaisin on siivouspäivä, tai aamu. Kun lapset ovat poissa jaloista, on siivouksen aika. Lattiat imuroidaan ja keittiön lattia pestään (kaikkialla muualla on kokolattiamatto, paitsi keittiössä). Ikkunat pestään, pölyt ja hämähäkin seitit pyyhitään pois ja kaikki pöydät yms tasot pyyhitään.

Täällä on viisi makuuhuonetta, joista minun pitää siivota vain lasten ja minun huoneet. Muita huoneita on keittiö, olohuone, lasten leikkihuone ja ruokailuhuone/Alanin toimisto.

Tällä viikolla olen saanut kuulla aika paljon kaikkea kivaa, kuten, että lapset ovat aivan ihastuneita minuun. Edellisviikon lauantaina koululla olleessa tapahtumassa kaikki olivat ihmetelleet kuinka minä puhuin niin hyvin englantia, vaikka olin tullut vasta edellisiltana. Kuulemmasta kuulostin aika paljon amerikkalaiselta...

Yksi aika hauska/outo juttu mikä minua naurattaa, on se, että kun lapsia komennetaan, se lopetetaan sanaan "please" ja asiaa melkein kuin kysytään lapselta "Will you put that sock down from the table, please?"

Olen pikkuhiljaa opetellut sanomaan "please" ja "thank you" melkein jokaiseen väliin. "Jenni, you want some coffee?" "Yes, please." Mutta useimmiten nuo konteliaisuussanat tuppaa unohtumaan, mutta onneksi minusta ei ajatella, että olen epäkohtelias.

Hieman kyllä nauratti, kun tänään menimme Burger Kingiin syömään, kun Aimee tilasi meidän ruoat tyyliin: "Saisinko yhden tavallisen hampurilaisen, please. Sitten saisinko yhden pekoni tuplajuusto hampurilaisen, please. Saisinko yhden ison pekoni tuplajuusto hampurilaisen, please...." Se oli jotenkin ihan liian ystävällistä/kohteliasta minun makuuni, eikä minun suustani varmaan missään vaiheessa voisi tulla ihan niin kohteliasta tekstiä...

Asiasta kymmenenteen. Tänään automatkalla kauppaan ja Burger Kingiin tajusin yhden asian ihan täydellisesti, mitä olin uumoillut tässä viikon ajan. Hayley on aika kova manipuloimaan. Hänen manipulointitaktiikkansa on: itken niin kauan, kunnes saan mitä tahdon, ja yleensä se on huomiota. Itse en ole niin hirveästi antautunut Hayleyn itkun alla, mutta vanhemmat taipuu aika usein. Tänäänkin Hayley itki autossa, koska halusi jotain, mutta kun hän ei saanut haluamaansa hän kovensi itkuaan hetkeksi (mikä kuulosti enemmänkin huudolta, kuin itkulta) ja sitten lopetti. Hetken aikaa hän oli hiljaa ja aloitti uudelleen. Kun kukaan ei reagoinut häneen hän lopetti kokonaan ja oli taas iloinen itsensä.

Hayley yritti tänään saada minut pyyhkimään takapuolensa samalla taktiikalla. Hän istui jo vessassa, kun sieltä kuului "Jenni, can you come and wipe my bottom?" Vastasin hänelle sitten, että en ole tulossa, kun hän osaa itsekin pyyhkiä takapuolensa. Siitähän se itku alkoi ja Hayley yritti vakuuttaa minulle, että ei osaa pyyhkiä takapuoltaan. Sanoin hänelle, että olin nähnyt jo hänen pyyhkivän itse oman takapuolensa, ja että minä en sitä pyyhi, jos hän itse sen osaa. Itkua jatkui koko vessa reissun ajan ja sen jälkeenkin.

Autoilusta tulikin mieleeni. Viime viikolla (olikohan keskiviikko?) ajoin Britti autolla ensimmäisen kerran Britti liikenteessä. Kun Alan kysyi minulta haluanko lähteä ajamaan, sydän hyppäsi kurkkuun ja mielessä soi "oh shit, oh shit, oh shit." Olin kuitenkin innostunut asiasta ja alussa tuntui siltä, kuin olisin ensimmäisellä ajotunnillani. Noh, heti ensimmäiseksi piti peruuttaa. Peruutus meni hyvin, ja sitten yhden auton menevästä aukosta Britti tielle. Heti ensimmäiseksi Alan sanoi, että olisi varmaan hyvä jos pysyisit vasemmalla puolella tietä, kun olin vanhasta tavasta ajautunut oikealle puolelle tietä.

Matka alkoi hyvin. Tiet oli aika pelottavia, kun aidat oli heti siinä missä asfaltti loppui, eli todella lähellä. Suomessa, jos vähän ajaa liian reunassa, sitä eksyy ojan puolelle tai hiekalle, mutta täällä jos eksyy liian reunaan kylki menee pyllylleen ja uusi maalikerros pitää tehdä.

Ensimmäinen risteys tuli ja onnistuin sammuttamaan auton Noh matka jatkui aika kivasti ja taas kerran unohdin ajaa vasemmalla puolella. Onneksi tiet oli aika tyhjiä kun kello oli jotain yhdeksän illalla. Muuten koko ajo meni hyvin ja haimme Thomasin koulupaidan koululta (oli unohtunut sinne päivällä). Mitä nyt siitä, kun vaihdekepin se pyöreä osa mikä-ikinä-sen-nimi-onkaan-jossa-lukee-ne-vaihteiden-numerot-juttu lähti irti kesken vaihteiden vaihdon ja mitäs nyt siitä vaikka tulin yhteen kurviin hieman liian kovaa, että vatsasta otti ja kiitin luojaa, ettei vastaan tullut ketään. Alan sanoi minulle sarkastiseen sävyyn "Näetkö nuo kelta-mustat liikennemerkit, jotka ilmoittavat, että vastaan tulee jyrkkä käännös?" vastasin kyllä. "Well, they're usually right."

Noh, autoilu oli siitä edespäin ihan ok, ja osasin jopa melkein ilman opastusta kotiin. Alanin mielestä se ei ollut pahin ensimmäinen ajo Briteissä minkä matkassa hän on ollut, ja otin sen kohteliaisuutena, koska Alanin kielellä se tarkoitti, että se meni hyvin, ja että nyt saat ajaa itsenäisesti.

Vielä en ole kuitenkaan uskaltautunut Britti liikenteeseen itsenäisesti. Ehkä ensi viikolla, kun on päivä ja ilta vapaata... We'll see...