Tämä viikko on ollut kyllä todella hermoja raastava. Lapset tulivat sunnuntaina Aimeen kanssa Ibizalta, jossa olivat saaneet valvoa 1 asti yöllä ja koko ajan on ollut jotain tekemistä. Tietenkin, kun kotosalle tultiin oli vaikea sopeutua rauhallisempaan elämään.

Hayley oli pahin. Hän huusi, itki, kiljui ja oli kaiken kaikkiaan todella ärsyttävä. Kun yritin sanoa, että Hayley, et saa tehdä noin. Hän huusi EI! ja polkaisi maata. Moneen kertaan jouduin kantamaan Hayleyn portaille ja käskeä hänet laskemaan kahteenkymmeneen ennen kuin sai tulla pois. Monet kerrat olen itse joutunut puremaan kieltä ja laskemaan kahteenkymmeneen, kun Aimee tai Alan on antanut periksi tai tehnyt jotain mitä itse en olisi tehnyt.

Kuten automatkalla Hayley nosteli jalkoja kattoon ja huusi ja itki ja... Aimee vain käski kovaan ääneen ja Hayley jatkoi huutamista hetken päästä uudelleen. Jos itse olisin ajanut autolla, olisin varmaan pysäyttänyt auton ja käskenyt Hayleyn ulos kunnes olisi rauhoittunut.

Monesti, kun lapset syövät, he saavat jättää ruokaa syömättä "but I don't like it!" ja kuitenkin saada jälkiruokaa. Paras syy miksi haluaa jättää ruokaa tulee Hayleyltä "olen täynnä tätä ruokaa, mutta en ole täynnä jälkiruokaa..."

Siitä tulee mieleen, että kaikista ärsyttävin lause mitä olen tällä viikolla saanut kuulla on "yeah, but..." Ugh! Silloin tekis mieli potkaista seinää. Yhtenä iltana olimme pelanneet Thomasin kanssa muutaman tunnin crickettiä ja sanoin, että minun pitää lopettaa, kun kello on niin paljon, että pitää tehdä iltaruoka. Sanoin, että he voisivat jäädä pihalle siksi aikaa kun teen ruokaa, mutta molemmat tulivat kiltisti sisälle.

Ensin Thomas meni aamiaismuropaketille ja otti kourallisen sieltä. Sanoin hänelle, että hän ei saa syödä muroja, kun iltaruoka on valmis muutamassa minuutissa. Thomas ei kuunnellut vaan meni ottamaan uudestaan toisen kourallisen muroja ja siinä vaiheessa kiehahti.

Sanoin Thomasille, että saa unohtaa cricketin peluun hetkeksi, jos hän ei kerta aio kuunnella mitä sanon. Sitten Thomas aloitti "iskä sanoi, että me pelataan crickettiä tänään" Sanoin Thomasille, että en välitä mitä iskä on sanonut. "Minä määrään nyt ja minä sanon että ei crickettiä tänään." Varmaan kymmenen minuuttia Thomas toisti "Yeah, but daddy said..." Aluksi toistin samaa, mutta sitten sanoin vain, että en aio toistaa itseäni enää yhtään, olen sanottavani sanonut ja mielipiteeni ei muutu.

Toisena päivänä Thomas pelasi itsekseen crickettiä ja pallo lensi talon vesikouruun. Sanoin Thomasille, että Alan voi hakea sen sitten, kun hän tulee sisälle. Thomas valitti jotain, että hänellä on vain rikkinäisiä palloja ja sanoi yrittävänsä löytää ehjän pallon huoneestaan. Jäin alakertaan Hayleyn kanssa (hän halusi meikata, kun oli menossa syntymäpäiväjuhlille). Thomas tuli alas ja valitti taas jotain rikkinäisistä palloista ja mumisi menevänsä huoneeseensa etsimään palloa.

Jatkoin Hayleyn kanssa leikkimistä ja yhtäkkiä Alan tulee sisälle ja sanoo, että Thomas kurottelee ikkunasta ulos ja yrittää saada palloa vesikourusta pois. Voi *piiiiiip* En voinut uskoa kuulemaani, sillä Thomas ei vaikuta sellaiselta, joka uskaltaisi tehdä sellaista. Sitten Alan sanoo, että voisit vähän katsoa hänen perään...

Siinä vaiheessa tuli niin paha olo. Mitä minä sille voin, että Thomas tekee sellaista? En voi koko ajan juosta perässä ja katsoa, että he tekevät mitä sanovat tekevänsä. Varsinkin, kun Hayley vaatii niin paljon seuraa ja peräänkatsomista. Tänäänkin Hayley kaatui kaksi kertaa. Toisella kerralla hän kaatui leikkiperäkärryn päälle, niin että hänellä on nyt musta silmä sen takia.

Illalla juttelin sitten Aimeen ja Alanin kanssa tapahtuneesta ja sanoin, että tuli vähän paha olo siitä. Ilmaisin myös, että kuinka huono-olo tulee siitä, kun pitää valita jompi kumpi leikeissä. Lapset ovat eri sukupuolta ja heillä on neljä vuotta ikäeroa, niin on hirveän vaikea keksiä tekemistä mikä sopii molemmille. Alan ja Aimee oli samaa mieltä.

Jossain vaiheessa iltaa Alan sanoi, että Thomasin kanssa pitää leikkiä paljon. Hän ei voi aina leikkiä yksin. Siinä vaiheessa näin punaista. Sanoin Alanille, että sinäkin päivänä olin pelannut kaksi tuntia putkeen Thomasin kanssa ja sanoin meneväni nukkumaan. Minun teki niin kovaa mieli lyödä seinää ja sanoa Alanille, että mitä hän tietää siitä kuinka paljon leikin lapsien kanssa, kun hän ei ole paikalla?

Onneksi en sanonut, sillä en olisi tarkoittanut sitä oikeasti ja se olisi ollut liian tylyä. Totta kai ymmärrän, että Alanilla on paljon töitä, kun hän tekee melkein kaiken yksin maatilalla. Silloin kun Alan on kotona, kun lapset ovat hereillä, hän kyllä leikkii heidän kanssa.

Kaiken kaikkiaan on ollut aika hermoja raastava viikko. Onneksi Gary on vienyt minut Glastonburyyn kahdesti tällä viikolla. Keskiviikkona pubissa oli paikallinen ja, jos muita on uskominen, maailmankuulu 8-ball pool pelaaja "The Bullet".

Oli todella upeaa nähdä hänen pelaavan, sillä hän pelasi todella hyvin, mutta hän ei ollut yhtään ylimielinen. Hän oli mukava, hauska ja antoi muille mahdollisuuden voittaa ja pelata. Yksi mies tuli vaatimaan, että saa pelata Bulletia vastaan seuraavaksi. Gary ja muut sanoivat, että heillä on jono meneillään, mutta mies vaatimalla vaati päästä pelaamaan. Bullet sanoi, että hän voisi pelata seuraavaksi. Bullet aloitti ja pussitti kaikki punaiset pallot, kätteli miestä ja sanoi "Good game". En voinut tehdä muuta kuin nauraa.

Siitäköhän se mies sai lisää aihetta valittaa "I didn't even touch the ball" Varmaan viisitoista minuuttia se mies pyöri siinä ympärillä ja valitti. Yksi vakio pelaaja Roper alkoi todella ärsyyntymään mieheen ja yhdessä vaiheessa olin varma, että pian alkaisi tappelu. Itsellänikin alkoi mennä hermot miehen kanssa.

Bullet antoi miehelle tilaisuuden pelata uudestaan ja löi ohi muutaman kerran, mutta voitti kuitenkin. Onneksi sitten mies tunsi, että oli saanut mahdollisuuden näyttää taitonsa ja lähti.

Loppuilta meni todella hyvin. Bullet näytti taitojansa muita vastaan, opetti ja antoi muille mahdollisuuden. Monesti näin hänen tahallaan lyövän ohi pussin, jotta muilla olisi mahdollisuus pelata myös.

Kävimme myös torstaina Longleatissa. Siellä on leikkimetsä, jossa on iso puinen linna, jossa voi kiipeillä ja laskea liukumäissä. Siellä on myös safari, perhos esittely, lemmikkinurkkaus, labyrintti.... Eli aika paljon kaikkea lapsille ja lapsenomaisille

Meillä oli tarkoituksena lähteä perheen maastoautolla, jotta voisimme mennä safarille, mutta auto ei käynnistynyt. Aimeella on Suzuki avoauto, mutta siihen mahtuu vain neljä ihmistä, joten se ei ollut vaihtoehtona, kun lähtijöitä oli viisi. Jäljelle jäi minun pieni Citroën Echo Plus 1.1i

johon mahtuu juuri ja juuri viisi henkeä. Matka oli todella mukava, kun oli kahden kitisevän lapsen kanssa liiskautuneena autossa tunnin verran....

Kun saavuimme Longleatiin pidimme piknikin. Onneksi oli suhteellisen lämmin päivä, mutta hieman tuulinen. Kun olimme syöneen, menimme sisälle alueelle. Ensimmäisenä menimme venereissulle. Teimme pienen reissun järvellä, jossa näimme virtahepon, vanhan hopeaselkä gorillan ja paljon merileijonia. Todella mahtavaa!

Venereissun jälkeen Thomas ja Alan menivät labyrinttiin ja me naiset menimme lemmikkinurkkaukseen. Siellä oli juuri alkamassa papukaijaesitys ja tietenkin menimme katsomaan sitä. Siellä oli kuusi erilaista papukaijaa ja ne tekivät eri juttuja kuten: matki ääniä, pelasi koripalloa tai jalkapalloa, kävi ostoksilla, ajoi autoa ja lajitteli roskia.

Kiertelimme lemmikkinurkkauksessa hetken ja menimme ulos odottelemaan Alania ja Thomasia. Kun he tulivat, Alan haki ruokakorin autosta ja me muut menimme yhteen perhospaikkaan. Sisällä oli todella kuuma ja höyryinen ilmasto ja heti ensiksi kun tulimme sisälle yksi iso perhonen laskeutui Aimeen housuille eikä suostunut lähtemään pois.

En ole koskaan nähnyt niin suuria perhosia! Se oli upeaa! Hayley ei pitänyt ilmastosta hirveästi, joten emme jääneet pyörimään sinne kauaksi aikaa.

Menimme sitten puiseen linna metsään. Se oli todella tarunomainen ja toivoin olevani lapsi. Olisi ollut todella kivaa juosta ympäri linnaa ja kiipeillä naruissa ja laskea liukumäkiä. Totta kai piti kuitenkin käydä katsomassa paikkoja, kun näin, että muitakin aikuisia oli lapsien kanssa linnassa. Menin Hayleyn kanssa katselemaan paikkoja ja siellä oli siistiä! Harmi vain, että kaikkialla luki "Ei tarkoitettu aikuisille" kaikista kivoimmilta näyttävissä paikoissa....

Sitten kello olikin jo kuusi ja Longleat meni kiinni ja aloitimme matkan kotia kohti. Onneksi Aimee sanoi, että voimme tulla uudestaan Longleatiin käymään safarilla, kun on vähemmän ihmisiä ja maasturi toimii Taas jotain kivaa odotettavaa :D